Arkisto

Neljä kylää kilpailee Vuoden maakuntakylän tittelistä – yleisöäänestyksen voittajalle kunniamaininta

11.04.2018
Vuoden kylää etsitään Satakunnassa jo 24. kerran. Tänä vuonna kilpailuun ilmoitettiin
määräaikaan mennessä neljä kylää, jotka ovat Kauvatsa Kokemäeltä, Ylisenpään kylät
(Kodiksami, Kuolimaa, Mäentaka ja Sukkala) Raumalta, Luodonkylä Eurajoelta ja
Honkakoski Pomarkusta.
 
Tuomariston puheenjohtajana toimii maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtaja Tapio
Huhtanen. Muita tuomareita ovat Satakuntaliiton edustaja Krista Tupala, SataKylien
edustajat Kaarina Talola ja Mimmi Virtanen sekä viime vuoden voittajakylän, Euran
Panelian edustaja Sari Kiiski. Tuomaristo vieraili ehdokaskylissä 10. huhtikuuta.
− Kierros osoitti jälleen, kuinka upeita kyliä Satakunnassa on ja miten tärkeää työtä niissä
tehdään yhteisen hyvän eteen. Aktiivisella kylätoiminnalla myös tuetaan asukashankintaa,
Huhtanen sanoo.
 
SataKylät ry vastaa kilpailun käytännön organisoinnista ja Satakuntaliitto palkitsee
voittajakylän 3 400 eurolla. Voittaja julkistetaan maakuntavaltuuston kokouksessa 18.
toukokuuta. Palkitseminen tapahtuu 4. elokuuta maakunnallisilla kyläpäivillä viime vuoden
voittajakylässä Paneliassa.
 
Erillisenä kilpailuna järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Vuoden
maakuntakylä -yleisöäänestys. Äänestyksen voittanut kylä saa kunniamaininnan, ja
äänestäneiden kesken arvotaan lippuja ensi kesän Avoimet Kylät -bussikierrokselle.
Äänestämässä voi käydä joko SataKylien nettisivuilla tai Facebookissa 6. toukokuuta
saakka.
 
Tuomaristo. Takana Tapio Huhtanen, Kaarina Talola, Mimmi Virtanen ja Sari Kiiski. Edessä Krista Tupala ja Hanna Ruohola.